8. JUMALTEN KALTAISIKSI PYRKIJÖIDEN HISTORIA ON OLIGARKIAN TARINA

Veli-Antti Savolainen
20.1.
5 min käytetty lukemiseen

Mistä seuraavaksi puhutaan?

Ylimyksiksi, Jumalten kaltaisiksi on valtion varoilla ryhdytty valtakunnan sivu. On hyvä tuntea puhallusten historia niin oppii senkin, että valtio tai vallankumous on myös peruuttanut epäjumalten meiningit ja ottanut viekkaudella hankitut omaisuudet ja kultaiset vasikat ylimyksiltä pois.

Vallankumouksissa on mitta täyttynyt usein siinä määrin - kun on tehty liian väärin, että moni siniverinenkin kaula on katkennut.

Täällä Ruotsin Suomessa Aatelisto ja Kirkko rikastui 1600-luvulla Ruotsin vallan aikaan lahjoitusmaiden eli läänitysten ja rälssien eli verovapauksien ansiosta. Kruunu oli luovuttanut valtion maita ja verotusoikeuksia, myynyt ja tehnyt palveluksia ja saadakseen rahaa ja sotureita sotaretkiin ja voimaa kuninkaan poliittisiin tukitoimiin. Läänitykset olivat valtion maaomaisuutta josta kaksi kolmannesta verotuloineen oli aatelisten hallussa Suomen alueella, lahden takana vielä enemmän.

Valtion veropohjan kapeus johti finanssikriisiin ja niinpä yhdestoista Kaarle kuningas oli pakotettu radikaaliin toimiin. Hän toteutti reduktiona tunnetun pakkotoimen; otti vuosikymmenten aikana kruunun lahjoitusmaat pois aatelilta kruunulle eli valtiolle.

Kartanot ja maatilat olivat jo usein vaihtaneet omistajaa hyvässä uskossa, mutta reduktiossa omaisuus otettiin takaisin valtiolle ilman korvausta.

Sääty-yhteiskunta oli muotoutunut 1600-luvulla ja sitä kesti aina 1870-luvulle. Yhteiskunnassa päättivät asioista aateliset, papit, porvarit ja talonpoikaissääty.

Venäjän vallan aikaan vuoden 1860 jälkeen vain itsenäiset talonpojat voivat lähettää edustajiaan kutsutuille valtiopäiville.

Torpparit ja lampuotit eivät olleet vapaita eikä heillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa asioihin kun seurakunnalliset ja kunnalliset asiat järjestäytyivät lain mukaan 1860-luvulla. Kuntien asioista päätettiin kuntakokouksissa, mutta niissä äänioikeus oli niillä joilla oli riittävästi veroja. Torpparien ja lampuotien tulot eivät riittäneet äänestyksen toteuttamiseksi.

Jo 1700-luvun alkupuolella sodissa itäisen Suomen miehittänyt Pietari Suuri aloitti idän Vanhan Suomen uuden erikoisetujen jakamisen ylimyksille - aina kokonaisia pitäjiä myöden. Aluksi läänitys merkitsi vain veronkeruuta, mutta muuttui kattamaan myös maaomaisuuden Venäjän keisari Nikolain aikana.

Iso reduktio toteutettiin 1600-luvun lopulla kuningas Kaarle XI:n käskystä Ruotsissa. Se merkitsi

aiemmin aatelistolle ja hengelliselle säädylle luovutettujen lahjoitus- ja läänitysmaiden palauttamista kuninkaalle, valtiolle. Kaikkiaan kruunulle palautui noin kahden miljoonan taalerin vuotuiset verotulot. Peruutus johti virka-aatelin syntyyn ja kuninkaan vallan kasvuun. Valtiopäivien ja virkamiesten avulla Kaarle XI peruutti niin sanottuja lahjoitusmaita aatelilta ja vahvisti valtiontaloutta, niin että Ruotsi pystyi käymään sotia ja säilyttämään suurvalta-asemansa Itämeren piirissä.

Lahjoitusmaan saajilla oli vain oikeus saada haltuunsa niiden asukkaiden maksamat .kruununverot myöhemmin he saivat alueillaan muitakin oikeuksia siinä määrin, että heistä tuli lopulta alueiden tosiasiallisia omistajia. He saattoivat korottaa myös veroja.

Pääsääntönä oli, että veroista kuului kolmannes kruunulle ja kaksi kolmannnesta donataarille, luovutusmaaisännälle. Isännän osuuden kasvattamiseksi lahjoitusmaahovi saattoi omavaltaisesti

korottaa verojen ja työsuoritusten määriä.

”Suomi on ollut taloudellisesti itsenäisin 1920- ja 30-luvuilla.Suomi oli tuolloin suvereeni valtio, sillä oli oma kauppapolitiikka, valuuttakurssipolitiikka ja keskuspankki sekä tietenkin

oma valtiontalous,” Helsingin yliopiston taloushistorian professori Sakari Heikkinen sanoi Talouselämä-lehden kyselyssä 2012.

Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma oli Heikkisen kanssa samaa mieltä. Kuisman mukaan sotienvälisen ajan nostaa muiden yläpuolelle nimenomaan se, että silloin taloudellinen itsenäisyys oli Suomen julkilausuttu tavoite.

Niinpä teollisuus synnytettiin paljolti myös yhteiskunnan toimiin aina 1990-luvulle saakka jolloin amerikanaatteet saivat vallan Kansallisessa kokoomuspuolueessa ja Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa.

Ensimmäinen suomalainen valtionyhtiö oli W. Gutzeit & Co, joka oli konkurssin partaalla, kun valtio osti sen norjalaisomistajilta vuonna 1918. Yhtiö jatkaa edelleen Stora Enso -nimisenä. Valtio alkoi 1920-luvulla määrätietoisesti, muunmuassa. Risto Rytin johdolla laajentaa Suomen teollisuuden osaamispohjaa perustamalla Valtion rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat, Outokumpu Oy:n sekä Imatran voimalaitoksen.

Toisen maailmansodan jälkeen valtion tykkitehdas ja lentokonetehdas muunnettiin sotakorvaustuotantoon.

Yhtiöt olivat jo entuudestaan valtion täysin omistamia, mutta uuden Valmetin synty teki niistä myös pääosin siviilituotteita valmistavia yhtiöitä. Samaan aikaan syntyivät Typpi Oy lannoitushuollon

varmistamiseksi sekä Kemijoki Oy Pohjois-Suomen jokien valjastamiseksi sähköntuotantoon. Pohjolan liikenne perustettiin aluksi hoitamaan kuljetuksia Petsamon Jäämeren sataman ja muun valtakunnan välillä.

Viimeiset suuret valtionyhtiöt olivat 1950-luvulla perustettu Neste Oy ja Rautaruukki vuonna 1960. Niiden henkilöstömäärä kasvoi 1990-luvun puoliväliin saakka, jolloin henkilöstöä oli 153 tuhatta.

Henkilöstömäärä väheni vuodesta 1996 lähtien ja oli vuonna 2007 enää 74 000 henkilöä.

Valtio ja sen veronmaksajat tekivät siis suuria yhteisiä uhrauksia maan teollisen pohjan synnyttämiseksi aina itsenäisyyden ajasta sotakorvauksiin ja kehitysaluepolitiikan aikaan saakka.

Valtiointerventio ja keynesiläinen talouspolitiikka johtivat 1930-luvulla maailmakaupan vähäistenkin vapaakauppajärjestelmien romahtamiseen ja ankaraan protektionismiin, mutta aloittivat myös kansallisten yksiköiden keskinäisen kilpailun ja johtivat merkittäviin kahdenvälisiin kauppasuhteisiin valtioiden välillä.

Yleismaailmallinen lama alkoi syksyllä 1929 New Yorkin pörssikurssien romahduksesta. Sitä seuranneen 1930-luvun laman vaikutukset alkoivat Suomessa aikaisemmin kuin muualla Euroopassa: talouden kasvu hidastui jo vuonna 1929. Samana vuonna myös teollisuustuotannon kasvu hidastui selvästi edellisten vuosien yli 10 prosentin kasvuvauhdista.

Suomessa 1930-luvun lama oli selvästi lyhyempi ja lievempi kuin muualla maailmassa. Teollisuuden tuotanto kääntyi kasvuun jo vuonna 1932, kilpailukykyä paransi vuosien 1931-32 markan

devalvaatio, joka oli suuruudeltaan 50 prosenttia suhteessa dollariin ja 15 prosenttia suhteessa puntaan.

Markku Kuisman mukaan teollisuustuotanto kasvoi erittäin voimakkaasti pääasiassa viennin ansiosta vuosina 1933-38, parhaimmillaan yli 20 prosenttia vuodessa.

Vuonna 1939 alkoi toinen maailmansota. Kansainvälinen kauppa kutistui sotavuosien ajaksi

lähes olemattomaksi. Romahdus oli suhteellisesti suurin 1925-2006 aikana. Suomen

teollisuustuotanto muodostui sotavuosien 1939-45 aikana pääasiassa sotatarviketuotannosta.

Suomen maakuvalle oli sotatalouden vaiheen jälkeen tärkeintä säilyttää image itään kallistuneiden

kauppasuhteiden lisäksi myös, marxilaisen ja materialistien kilpajuoksun kylmennyttyä, maailmaan avautuvassa lännessä.

Lähde. professori Markku Kuisma kertoo että Valtion asema toimijana kasvoi entisestään ja valtiomiehistä ja kauppapolitiikan byrokraateista tuli yhä tärkeämpiä toimijoita.

Patruunat, pankinjohtajat ja kansliapäälliköt olivat Suomen tuon ajan aatelia. Leimaa antavaa ajalle oli vahva vientiponnistus ja toisaalta pyrkimys protektionismiin jälleenrakennuksen olosuhteissa.

Aatteelinen jako sosialistien ja ”ei-sosialistien” välillä leimasi Suomen politiikkaa. Sosialidemokraatitkin katsoivat olevansa sosialisteja aina 1980-luvun lopulle. Vientiä edistettiin presidenttien ja ministerien vetämien kauppavaltuuskuntien johdolla kaupan perustuessa paljon bilateraalisiin kahden valtion välisiin kauppasopimuksiin erityisesti idänkaupassa.

Kauppapoliitikkojen rinnalle nousivat suuren teollisuuden suuret patruunat Hans Gutzeitista, Serlachiuksista, Fazereihin ja muihin maahan muuttaneisiin, ja oman maan Juuso Waldeniin. Vielä

1990-luvun alussa vuorineuvos Tauno Matomäki sanoi, ettei Suomessa kannata tuottaa mitään hevosta pienempää.

Patruunataloudessa sovittiin myös järjestelyistä, joilla kansa saatiin mukaan työn, teollisuuden ja kansallisvarallisuuden suojelutalkoisiin muuttamalla markan arvoa devalvaation kautta.

Markka devalvoitiin vuosina 1945–1947 useita kertoja.

Yli 30 prosentin devalvaatio tehtiin vuosina 1957 ja 1967.

Vuosina 1977–1978 markka devalvoitiin kolme kertaa vajaan vuoden kuluessa, mutta vain 5–8 prosenttia kerrallaan, samoin vuonna 1982. Euroon liittymisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei

enää kansallisesti ole. Tosin vuonna 2014 Euroopan keskuspankki aloitti rahavarannon

kasvattamistoimet, joilla se selkeästi pyrki laskemaan Euron arvoa.

Suhteessa dollariin euro laskikin muutamassa kuukaudessa 10 prosenttia.

Veretön, mutta vaikuttava coup d état, vallan ja varojen anastus kuitenkin onnistui ja loi uuden aatelin yrityksiin. Tavaksihan tuli, että aateli jakoi pääosin keskenään hallituspaikat ja loput

"liikemies-hallitusammattilaisille”, jotka olivat entisiä johtajia.

Ahneuden ajan merkittävin mantra, jota poliitikot edelleen toistavat, kuin mantraa, talouden lakia tai asetusta, vaikka se on vain vehkeily ja junailu.

”Pörssiyhtiön hallituksen ja sen palkkiokomitean tehtävänä on valmistella ehdotukset yhtiön johdon kannustinjärjestelmiksi.”

Vuonna 2007 valtion omistus ohjattiin ministeriöistä erityiseen omistajaohjausyksikköön ja pian tehtiin kaikkein rajuin temppu.

Se oli omistajaohjausministeri Jyri Häkämiehen junailu yhtiöittää kontrolli kokonaan kontrollin ulkopuolelle; valtion omistuksista vastaavan yhtiön, Solidiumin perustaminen.

Vuonna 2007 annetussa valtion omistajapolitiikkaa koskevassa valtioneuvoston periaatepäätöksessä todetaan, että omistajaohjauksen yhtenä keskeisenä lähtökohtana on yhtiöiden kilpailukyvyn turvaaminen siltä osin kuin siihen voidaan vaikuttaa omistajan toimin.

Periaatepäätöksessä tämän katsotaan koskevan myös palkkausta ja palkitsemisjärjestelmiä.

Periaatepäätöksessä todetaan, että ylisuuret etuudet eivät ole hyväksyttäviä, mutta valtio on omistajana valmis edistämään järjestelyjä, jotka takaavat yhtiöille mahdollisuudet kilpailla osaavista ja sitoutuneista johtajista ja muusta henkilöstöstä.

Nyt tiedetään kuinka tätä on tulkittu.

Sekin on hyvä huomata miten ”palkkakilpaiilussa” on todellinen tilanne.

Arviointihaastatteluihin osallistuneiden yritysten näkökulmasta tehtyjen palkitsemislinjausten vaikutukset yritysten tekemiin rekrytointeihin ja sitä kautta yrityksen osaamiseen sekä kilpailukykyyn, ovat kokonaisuutena olleet varsin vähäisiä erityistehtäväyhtiöissä.

Johdon ja avainhenkilöiden palkitsemiseen liittyvien linjausten ei pääsääntöisesti ole nähty vaikuttaneen siihen, etteikö näiden yhtiöiden ylimpään johtoon tai avainhenkilöpaikoille olisi saatu rekrytoitua kyvykkäitä osaajia ja osaamista.

Isompien markkinoilla toimivien yhtiöiden piirissä, joissa valtiolla on enemmistöomistus yhtiöiden johdon edustajien mukaan ylimmän johdon rekrytointiprosesseissa esteeksi ovat nousseet erityisesti valtio-omisteisten yhtiöiden palkitsemisperiaatteet.

Useat yhtiöt näkivät, että valtion omistajapoliittiset palkitsemista koskevat vuoden 2016 linjaukset voivat muodostua haasteeksi valtio-omisteisille yhtiöille lähitulevaisuudessa.

Siis se, että ei makseta riittävästi palkkioita.

Kas kummaa näin kävikin. Alettiin maksaa vielä enemmän. Saatiin realisoitua riskejä vielä enemmän.

Muiden muassa Fortumissa.

Lähteet.

Iso reduktio toteutettiin 1600-luvun lopulla kuningas Kaarle XI:n käskystä Ruotsissa. Se merkitsi aiemmin

aatelistolle ja hengelliselle säädylle luovutettujen lahjoitus- ja läänitysmaiden palauttamista kuninkaalle, valtiiolle. Kaikkiaan kruunulle palautui noin kahden miljoonan taalerin vuotuiset verotulot. Peruutus johti virka-aatelin syntyyn ja kuninkaan vallan kasvuun.

Markku Kuisma valtion yhtiöiden historia